Sivuja: 448
Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle. LAPD:n tulokas Frederick Underhill haaveilee kuuluisan etsivän urasta. Hän saa vihiä sarjamurhaajasta, joka viiltelee ja kuristaa uhrinsa. Hän kunnianhimoisena keltanokkana hankkiutuu mukaan juttuun, jota johtaa maineikas irlantilainen komisario Dudley Smith. Juttu kuitenkin räjähtää käsiin, mutta Underhill ei luovuta. Hän seuraa sarjamurhaajan jälkiä suoraan mustimpaan pimeyteen.
Kirja oli rattoisaa iltalukemista. Heti alussa se imaisi minut mukaansa! Keskivaiheella tylsistytti, mutta jaksoin lukea pokkarin tarmolla loppuun!
Lukemisen aikanaa koin erillaisia tunne. Kirja sai minut nauramaan, suremaan, pelkäämään, säälimään ja malkein oksentamaan.
Välillä teksti kuitenkin tuntui liian raskaalta ja tietoa tuli kerralla liikaa. paikan nimet oli hankalia ja henkilöitäkin oli liian paljon.
Muuten kyllä hyvä dekkari! 3/5
sunnuntai 19. kesäkuuta 2011
sunnuntai 12. kesäkuuta 2011
Michael Connelly - Saalistaja
Kirja kertoo rikostoimittaja Jack McEvoysta, joka aiotaan potkaista pois Los Angeles Timesista. Hän yrittää pelastaa työpaikkansa ryhtymällä kirjoittamaan uransa huikeinta juttua! McEvoy ujuttautuu nuoren raiskauksesta ja murhastapidätetyn vasta 16-vuotiaan jengiläisen Alonzo Winslowin lähipiiriin, tavoitteena kirjoittaa huikea lehtijuttu teini-ikäisen pojan suistumisesta tappajaksi.
Asiaa tutkittuaan ja juttuun prehdyttyään Jack alkaa uumoilla, että Winslow on kuitenkin syytön. Hän päättää saada oikean tappajan selville ja pojan pois vankilasta.
Kirja imaisi minut mukaansa alussa. Keskivaiheella tarina meni kuitenkin hieman tylsäksi ja tuntui ettei mitään tapahdu. Kerronta oli kuitenkin selkeää ja helposti ymmärrettävää, eikä ollut ainuttakaan kohtaa jota en olisi tajunnut. Loppupuolella tarina rupesi taas kiinnostamaan, vaikka sen lukemisessa hieman aikailinkin.
Antaisin kirjalle ehkä arvosanaksi 3,5/5 tähteä :) Lukemisen arvoinen ja mukaansa tempaava teos!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
