sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Battle Royale (2000)

Olen viime aikoina katsellut vain viime vuoden puolella ilmestyneitä elokuvia, mutta nyt ajattelin että olisi aika katsella jotakin hieman vanhempaa.
Battle Royale on japanilaisen Kinji Fukasakun ohjaama elokuva, jossa joukko nuoria lähetetään autiolle saarelle. Kaiken tämän takana on valtio.
Saarella nuorten tulee selviytyä ja tappaa toisiaan, viimeiseksi jäänyt henkilö voittaa koko pelin.
Ennen matkalle lähtöä he saavat kuitenkin mysteeriaseet. Joillakin tosin ei käy tuuri ja he saavat esim. paistinpannun tai jtn vastaavaa.
Rainalla on todella hieno idea ja toteutuskin toimii, mutta näytelmäsuoritukset ovat aivan kamalia. Kohtauksia näytellään liiankin dramattisesti ja yliampuvasti.. Esim. juuri ennen kuolemaansa nuori lausuu viimeiset dramaattiset loppusanat ja sitten hänen päänsä retkahtaa, kuoleman merkiksi.
Tai, että naiseen ammutaan ainakin viisi kertaa konekiväärillä ennenkuin hän kaatuu kuolleena maahan. Pitäisikö tämä ottaa tosissaan? Minua ainakin huvitti.
Siskoni kanssa katsoimme tämän ja hän sanoi elokuvan muistuttavan suuresti Nälkäpeliä. Itse en ole vielä kerennyt katsoa kyseistä leffaa, koska ajattelin ensin lukea kirjan..

Annan silti elokuvalle 2/5, koska tämä oli todella huvittava ja erikoinen elokuva!



lauantai 2. maaliskuuta 2013

The ABCs of Death (2012)

The ABCs of Death on vuonna 2012 tehty "kauhu" elokuva, johon on ympäri maailmaa koottu 26 ohjaajaa (niin kuin englantilaisissa aakkosissahan on 26 kirjainta..). Ohjaajina mm. Kaare Andrews, Ti West ja Jon Schnepp.
Yksinkertaisesti homma toimi niin, että ohjaajille oltiin annettu tietyt kirjaimet joiden pohjalta heidän tuli sitten pähkäillä oma kauhuskenaario.. Se tekeekin tästä elokuvasta niin mielenkiintoisen!
Leffa koostuu pienistä pätkistä, aivan niin kuin novelleista, jotka kertovat oman tarinansa. Mukaan mahtuu hyvinkin pelottavia tarinoita, mutta osasta huomaa, että koko juttu on lyöty läpäksi ja tosi yrittämistä ei ole ollut.
Toisaalta hyvin moni pätkistä sai ajattelemaan tai muuten vain järkytti ja rikkoi skeemoja.
Hienoa on, että elokuva ei ainakaan jätä kylmäksi! Se voi saada sinut nauramaan, järkyttymään (oikeasti), pelkäämään, jännittymään tai suuttumaan.

1/5 tähteä!